Hei. Laura täällä, 25-vuotias kansainvälisen liiketalouden (AMK) opiskelija Lahdesta. Olen pohtinut blogin aloittamista ja kirjoittamista jo vuosia. Joka kerta olen ajatellut, että sitten kun keksin hyvän tekosyyn jonka varjolla blogin voisi aloittaa, niin sitten sen teen. Pidän kovasti kirjoittamisesta, vaikkakin en ole kirjoittanut kovinkaan paljon omia tekstejä.
Tämä blogi on perustettu alun perin oppimistehtäväksi sosiaalisen median mahdollisuuksia kartoittavalle kurssille. Aluksi sisältö tulee tietysti kurssin tehtävistä, ja siksi tekstit ovat osittain englanniksi, kurssi on englanninkielinen. Haluan kuitenkin uskoa, että kirjoittelen blogia myös omasta innostuksestani ja jatkan kirjoittamista kurssin loppumisen jälkeen.
Tavoitteet blogille kurssitehtävien lisäksi on pitää blogi aktiivisena. Toivon myös oppivani paremmaksi kirjoittajaksi. Lisäksi olisi aika hienoa, jos blogi saisi edes yhden aktiivisen lukijan.
-Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti